Kun puhutaan urheilijan palautumisesta, monella alkaa vatsa kurnimaan ja kuola valumaan, ja vain muutamalle muistuu mieleen joku "tositylsä-eiksvoitaismennäjo" kävely, jota voisi myös kutsua "kamat-kävellen-karisee" -kierrokseksi. Syy siihen, miksi urheilijat (nuoret sekä vanhat) usein unohtavat lihasten oikeaoppisen huollon, johon liittyy aika paljon asioita, on yksinkertaisen selkeä - siitä ei puhuta tarpeeksi.

 

Jo ala-asteella viimeistään 4.luokalla jopa takapulpetin Pena tietää, miten tulee syötyä oikein ja olla sotkematta puuroa kiisseleihin. Urheilija tai ei, oikeanlaisesta ravitsemuksesta tulisi jokaisen peruskoulun käyneen tietää ainakin ne asiat, millä selviää päivästä ja pärjää ainakin henkisesti (tietenkin suklaa!). Jos vielä sattuu urheilemaan ja valmennukselta löytymään tarpeeksi kiinnostusta, niin ikävuoteen 15 mennessä on tullut istuttua jo ainakin kahden lukiokurssin edestä tunneilla "miten syön oikein", alaotsikolla "urheilija". Se, mistä ei puhuta, ja mikä tässä nyt oikeasti puhututtaa, on se muu huolto. Se homma, missä voi tehdä kaiken hyvin väärin tekemättä mitään ja myös tekemällä. 

 

Viime keväänä sattui itselleni pieni loukki, polvi alkoi kiukuttelemaan, ja lääkärin lausunnon mukaan polvilumpio "ui sisäänpäin". Kyseessä ei onneksi ollut mikään kovin vakava juttu ja lääkärin sanoin: "Hankit vain lumpiotuen, napsit viikon buranaa ja lepäät vähintään kolme viikkoa." Ja lopuksi menehän käväisemään eräällä fysioterapeutilla. Tässä nimi. Kiitos ja kassalle.

 

Noh, siinä sitten napsin buranata ja yritin varata kyseiselle fyssarille aikaa. Eipä onnistunutkaan niin helposti, tällä kaverilla oli nimittäin kysyntää ja sain ajan vasta kuukauden päähän. Tässä välissä sitten noudatin lääkärin ohjeita; lepäsin, kävin ostamassa hemmetin kalliin lumpiotuen (90e) ja istuskelin ja odottelin.

 

Kuukauden päästä pääsin fyssarin puheille ja hommat lähti rullaamaan. Fyssari tutki ja hutki polven kimpussa, mutta ei löytänyt siitä oikein mitään muuta kuin arkuutta. Sitten ehdotin arasti, että voisitko katsoa nilkkaani kun se on tuntunut jo pidemmän aikaa todella jäykältä. BINGO! Nilkka pirulainen oli ollut oikein harry houdini jo pidemmän aikaa ja fyssarin väännellessä nilkkaa/jalkaa, totesimme melkein yhteen ääneen, että eipä ole ihme, jos lumpio uiskentelee minne sattuu. Samalla myös huomasimme, kuinka epäliikkuvat lonkankoukistajat voikaan veskarilla olla.

 

Siitä sitten lääkkeeksi fyssari määräsi muutaman hassun venytyksen, lepoa ja pikku hiljaa taas liikkeelle (lue: täysin ilman polvitukea!). Ja silloin mä oivalsin. Polven kiukutteluun sain lonkankoukistajan venytyksiä - niin mitä ihmettä!? Miten lonkka ja polvi niinkun oikeesti liittyy yhteen, häh? Mutta niinpä vaan liittyy.

 

Ja kaiken aikaa olen kuunnellut, kuinka hiilarit pitävät energiatason korkealla, ja loppuverkka sekä venyttely kannattaa, ja niitä toteuttanut orjallisesti jo monen vuoden ajan (mv-syndroomasta johtuen?), mutta kukaan ei kyllä koskaan ole oikeasti kertonut, että miksi venytän mitä venytän ja miten se vaikuttaa minnekin.

 

Näin joulun alla siis toivon, että joku ottaa tästä vihjeestä vaarin ja pistää pukinkonttiin yhden (jos toisenkin) fysioterapeutin luennon koko jengille aiheesta "syön hyvin, mutta pakaraa kiristää".

 

ps. myös 4/2011 Salibandy lehdessä on pientä juttua aiheesta, suosittelen tsekkaamaan!