Fanita Tyttösäbää Facebookissa!



Tyttösäbäblogi

Uusimmat kuvat

img_0155_edited-1
img_0220_edited-1

Albert: Irti lajista joukkueen kanssa

Tiistai 28.2.2012 klo 17:23

Välillä on hyvä ottaa pieni irtiotto lajistaan ja tehdä jotain aivan muuta. Irtiotto on todennäköisesti hauskempaa, jos on kaveri mukana, joten miksi joukkue ei kelpaisi?

Irtiotto voi tapahtua levon, omatoimisen harjoittelun tai jonkun muun lajin parissa, mutta harvoin tulee mieleen, että sen voi tehdä hauskallakin tavalla, mutta urheilullisesti. Talvella hyviä vaihtoehtoja ovat mm. pulkkamäki, luistelu, lumen veisto, hiihto, laskettelu ja ihan mikä vain mikä mieleen juolahtaa, joten eikun porukka ja välineet kasaan ja sopivaa paikkaa etsimään. 

Oman joukkueeni kanssa valitsimme pulkkamäen. Aamulla kokoonnuimme mäen päälle, jonne jokainen toi mukanaan pulkkia, liukureita, suksia ja kaikkea mahdollista millä voi laskea mäistä ja hyppyreistä alas. Jopa valmentajat ja tausta joukot näyttivät lapsenmielisyytensä ja osallistuivat mäenlaskuun. 

Aikaa mäenlaskuun oli varattu pari tuntia, johon mahtui paljon muutakin kuin hyppyreitä ja yksin alas ja ylös kiipeämistä, nimittäin kaikenlaisia kisoja, joita valmentajat olivat kehitelleet. Kisoja pidettiin nopudessa(pareittain ja yksin) ja pituudessa, jota vaikeuttamassa oli se, että yhteen pulkkaan yritettiin änkeä viisi tyttöä, toiseen neljä ja valmentajat halusivat varmistaa voittonsa, joten heitä oli vain kaksi samassa pulkassa. Kisojen välissä huolto pelasi; tarjolla oli lämmintä mehua ja keksejä.

Ilman kisailujakin yhteishenki kasvoi, kun pulkista rakenneltiin ketjuja ja valmentajat yrittivät tasapainotella liukureilla ja minisuksilla, jonka lopputuloksena oli näyttävät kaatumiset :)

Päivästä tuli pieni muotoinen leiri, kun illalla pidettiin vielä joukkueen yhteiset laji harjoitukset.

Itsekullekkin teki pieni irtiotto hyvää, jonka lisäksi kaikkille jäi hyvä fiilis ja hauska päivä saatiin vietettyä hyvässä seurassa eli joukkueena.

3 kommenttia . Avainsanat: Talvi, joukkue, yhteishenki