Tyttösalibandyturnauksia Isokyrössä ja Oulussa
21.03.2012 Pohjois-Suomen ja Pohjanmaan alueella ei järjestetä C-tyttöjä nuoremmille junioreille vielä sarjatoimintaa. Tänä keväänä on kuitenkin mahdollisuus lähteä turnauksiin, sillä alueilla järjestetään kaksi tytöille suunnattua salibandyturnausta.
D-tyttöjen turnaus Isokyrössä
FBC Remix järjestää sunnuntaina 1.4.2012 Isokyrössä turnauksen D-tytöille ja nuoremmille eli vuonna 1998 ja myöhemmin syntyneille.
Remix kutsuu mukaan kaikki seurat, joilla on tuon ikäisiä tyttöryhmiä. Heidän oma joukkueensa koostuu vuonna 2000-2003-syntyneistä tytöistä.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Juha Loukola, juha.loukola(at)suomi24.fi, 050-4681034 Kim Takala, kim.takala(at)netikka.fi, 044-5496137
B-, C- ja D-tyttöjen turnaus Oulussa
Vähän myöhemmin keväällä, toukokuun alussa 5.-6.5.2012, Merikoski SBT järjestää tyttösäbäturnauksen Oulussa.
Tavoitteena on järjestää sarjat B-, C- ja D-tytöille. Jokaiseen sarjaan tarvitaan vähintään 6 joukkuetta, jotta saadaan sarja järjestettyä.
Turnausjärjestäjä kutsuu mukaan joukkueita myös muualta Suomesta, mikäpä hauskempaa kuin tehdä kauden päätösreissu vähän pohjoisempiin olosuhteisiin! Järjestäjän kautta on mahdollista myös saada edullinen majoitus yhteistyökumppaneiden kautta tarvittaessa.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset: Ari Mild, ari.mild(at)hotmail.com, 040 8451815
Toivottavasti joukkueet ympäri Suomen innostuvat turnauksista ja näillekin alueille saadaan kevääksi iloiset tyttösäbätapahtumat!
|