Porvoossa ja Vesilahdella leireiltiin viime viikolla
15.05.2012 Jo aikaisemmin mainitun M-Teamin järjestämän Mimmit Mukaan -tapahtuman lisäksi viime viikolla leireiltiin ainakin Vesilahdella Kooveen johdolla ja Porvoon Aurorassa PSS:n johdolla tyttösäbän merkeissä.
Porvoon Diamond Campillä pelattiin, tehtiin tekniikkaratoja ja nautittiin lounaalla mm. sentterin sekasalaattia tyttöjen maailmanmestareiden johdolla. Myös MM-pokaali oli näytillä Porvoon hallilla. Viiden vuoden (1999-2004) ikähaarukalla syntyneet leiriläiset jaettiin neljään harjoitusryhmään, jotka ottivat haltuun koko Auroran lähialueen!
Katso tarkempi selostus päivän tapahtumista Porvoon sivuilta ja lisää Sirpa Hietasin kuvia.
Kooveen maailmanmestariosastoa kävi puolestaan vierailulla Vesilahdella, kun paikallin Visa ja Koovee aloittelivat yhteistyötään. Vesilahdella lauottiin tutkaan ja jaettiin nimmareita. Raporttia ja kuvia Kooveen sivuilla. Koovee muuten järjestää leirin taas kesäkuun puolivälissä. Lisätietoa seuran sivuilta!
(Kuvat: Sirpa Hietanen /PSS tytöt)
|