Naisten MM2015-kisat myönnettiin Suomelle!
03.10.2011 Kansainvälinen salibandyliitto on myöntänyt salibandyn naisten MM2015-kisojen järjestelyoikeudet Suomelle. Asia ratkesi viikonloppuna IFF:n hallituksen kokouksessa, joka pidettiin Espoossa.Naisten MM2015-kisat ovat järjestyksessään kymmenennet ja kisojen alustavat pelipäivämäärät ovat 5.-12.12.2015. Yksi Suomen MM2015-hakutoimikunnassa vaikuttanut on kaksinkertainen maailmanmestari vuosilta 1999 ja 2001 Arja Kilpeläinen, joka aktiiviuransa aikana tunnettiin tyttönimellä Joutsen. Arja kuuluu myös Nais- ja tyttösalibandyn kehitystyöryhmään. - Nyt tuntuu aivan mahtavalta. Kisojen myöntäminen on myös iso kiitos erityisesti nais- ja tyttösalibandya kehittävälle seurakentälle siitä, että olemme nyt vuosia vieneet määrätietoisesti yhdessä lajiliiton kanssa nais- ja tyttösalibandyn kehitystä eteenpäin, Kilpeläinen iloitsee. - Kisat tulevat kannustamaan meitä jatkamaan hyvin aloitettua toimintaa sekä tiivistämään yhteistyötä ja luomaan aivan uutta yhdessä tekemisen kulttuuria, hän uskoo. Suomen ohella kisoja haki Saksa. - Vuodesta 2009 käynnistyneessä hankkeessa olemme yhteistyössä seurakentän kanssa luoneet toimintamalleja, joita on IFF:n kanssa mahdollista levittää kisaprojektin kautta myös muihin jäsenmaihin. Suomen hakemus keskittyi hyvin vahvasti nais- ja tyttösalibandyn timanttiprojektin kehitysprojektin teemojen ja toimintamallien ympärille, jotka ovat linkitettävissä vahvasi kisaprojektiin kohti vuotta 2015. Esiinnostettuja teemoja ovat pelaamisen ilo, yhdessä tekeminen ja tasa-arvo. Määrätietoinen ja pitkäaikainen nais- ja tyttösalibandyn kehittäminen oli varmasti yksi vahvuuksistamme, jonka takia kisat meille myönnettiin, Kilpeläinen toteaa. Onko pelipaikkakuntia vielä päätetty?
- Olemme avanneet keskustelut kisapaikkakunnasta jo hakemuksen teon yhteydessä Espoon, Helsingin, Hämeenlinnan, Lappeenrannan ja Tampereen kaupunkien kanssa. Nyt kun kisat myönnettiin meille, niin keskustelut potentiaalisten paikkakuntien kanssa jatkuvat ja pyrimme lyömään yhteistyökaupungin lukkoon mahdollisimman pian kuluvan syksyn aikana.Suomi on järjestänyt salibandyn naisten MM-kisat vuonna 1997, jolloin maailmanmestaruudesta kamppailtiin ensimmäisen kerran. Tuolloin kisat järjestettiin Ahvenanmaalla.
|