Tuula Kupila

"Tupu" Sveitsi-ottelussa vuonna 2003. (kuva: SSBL:n arkisto)

Syntymävuosi: 1976

Asuinpaikka:
Vantaa (Respect-toimialue Etelä-Suomi)

Oma urheilijan polku: "Urheilu-urani" alkoi melkein samantien kun kävelemään opin, sillä seurasin innokkaasti isoveljen perässä aina pihalle pelailemaan mitä milloinkin...Säännöllisen harjoittelun tosin aloitin ala-asteen alussa tenniksen parissa ja tennisuraa kestikin sitten aina parikymppiseksi saakka, kunnes muut lajit veivät ajan.

Yläasteikäisenä löysin itseni hyvin usein tennishallin lisäksi Myyrmäen urheiluhallista Atlaksen käsipallotreeneistä. Käsipallosta tulikin minulle todella rakas harrastus ja tennis rupesi jäämään aina vain vähemmälle. Lopulta tennis jäi kokonaan, kun käsipallon lisäksi rupesin harrastamaan sählyä Oilerssin naisten kakkosjoukkueessa kakkosdivarissa.

Käsipallo oli kuitenkin ykköslajini vielä jonkin aikaa ja minulla oli kunnia edustaa käsipallossa Suomea sekä junnu että naisten maajoukkeessa. Pikkuhiljaa salibandy rupesi kuitenkin kiinnostamaan enemmän ja enemmän ja huomasinkin pärjääväni myös salibandykentällä.

Siirryin SM-liigaan KKV:n riveihin ja siitä sitten alkoi minun salibandyurani ja käsipallo sai jäädä vähemmälle. Pari vuotta pelasin salibandya Keravalla liigassa, kunnes palasin "juurilleni" eli Espoon Oilerssiin, tällä kertaa kuitenkin naisten edustujoukkueeseen.
Sitten tieni vei opiskeluiden ohessa Tukholmaan ja siellä pelasin salibandya Balrog Oilerssissa kaksi kautta. Tässä vaiheessa käsipallo jäi kokonaan ja salibandy vei lopullisesti mennessään...

Ruotsista palattuani pelasin vielä Oilerssissa pari kautta, kunnes loukkaantumiset ja työt rupesivat painamaan niin paljon, että pelaaminen liigatasolla sai jäädä. Välivuosien jälkeen palasin kaukaloihin, mutta tällä kertaa kaulalon laidalle valmennushommiin. Nykyään juoksen reikäpallon perässä kaukalossa  "mummopeleissä" ja työpaikkasählyissä, mutta nautin siitä edelleen yhtä paljon!

Tuulettamisen mallia KKV:n paidasssa kaudella 1998-1999. (kuva: SSBL:n arkisto)

"Tupu" Finnkampenissa vuonna 2002. (kuva: SSBL:n arkisto)

Seurat: KKV, Espoon Oilers, Balrog Oilers (Ruotsi)

Maaottelut ja saavutukset salibandyssä: Maaotteluita 30 (9+3). MM-hopea, MM-pronssi, 2 EC-kultaa,2 Ruotsin mestaruutta, Suomen cup voitto, SM-pronssi

Oilersin väreissä kaudella 2007 - 2008 (kuva: Elise Syrjälä)

Muut lajit ja saavutukset niissä: Tenniksessä junnuSM-mitaleita ja yksi naisten SM-pronssi. Käsipallossa SM-mitaleita ja maaotteluita sekä junnuissa että aikuisissa

Paras muisto salibandystä?
Ehdottomasti hienoin hetki oli, kun voitin ensimmäisen Ruotsin mestaruuden. Jäähalli oli täynnä katsojia ja kannattajia ja se tunne kun ottelu päättyi ja kaikkensa antaneena hyppäsimme kasaan keskelle kenttää hallin raikuessa...voin elää sen hetken aina vaan uudelleen ja uudelleen. Muuten salibandy on ollut niin iso osa elämääni, että niitä ihania mahtavia muistoja on tukuttain. Tärkeintä minulle kuitenkin on ne ihanat pelikaverit, joista on sittemmin tullut minulle läheisiä rakkaita ystäviä ja kenen kanssa voimme muistella niitä menneitä huikeita ja hauskoja salibandyaikoja :-)

Kapteeni Kupila liigavauhdissa kaudella 2000 - 2001 Espoon Oilersin paidassa.Vastassa PAF Elit Ahvenanmaalta. (kuva: SSBL:n arkisto)