Stickline ja Indians Loisto Cupin valtiaat

Share |
07.05.2012

loisto_loisto2.jpgToista kertaa järjestettävä tyttöjuniorien Loisto Cup pelattiin lauantaina 5.5 Leaf Areenan hienoissa puitteissa. Vuosi takaperin pelattiin yhdessä sarjassa ja tänä vuonna turnaus laajennettiin kahteen sarjaan ja tulessa oli kahdeksan E-tyttöjen joukkuetta ja viisi F-tyttöjen joukkuetta. Molemmissa sarjoissa kentällä näkyi iloisia ilmeitä kun reikäpallon perässä kirmattiin. Kaikki turnauksen 13 joukkuetta saivat pelata uusia vastustajia vastaan, mikä on aina lisäbonusta peleihin.

E-tytöt

E-tyttöjen sarjan kahdeksan joukkuetta oli jaettu kahteen neljän joukkueen lohkoon. Lohkopelien jälkeen kaikki pelasivat vielä kaksi sijoitusottelua, joten päivään saatiin kaikille hulppeat viisi peliä.

Turnauksen finaalissa pelasivat voitosta voittoon turnauksessa edenneet järjestävä seura Loisto Turusta sekä Stickline Taalintehtaalta. Finaali oli todella kovavauhtinen ja hienoa salibandyviihdettä vaikka peli oli molemmille jo päivän viides. Stickline voitti ottelun 4-1 ja pääsi nostamaan turnauksen voittopokaalin kattoon.

Lopputulokset:

1. SC Stickline
2. Loisto
3. Rangers
4. Tapanilan Erä
5. M-Team
6. Salamanders
7. Crackers
8. SB Pro

loisto_stickline2.jpg

F-tytöt

F-tytöissä kaikki viisi joukkuetta pelasivat ottelun toisia vastaan ja näiden jälkeen ynnättiin pisteet ja katsottiin lopputulokset.

Järjestävä seura oli kohtelias isäntä ja jäi turnauksessa viimeiselle sijalle. Ne olivat Loiston tytöille ensimmäiset "viralliset" pelit joten nyt on korkattu hieno pelimaailma. Muut neljä joukkuetta ovat ikäluokan kärkeä ja  taistelivatkin tasaisesti turnauksen ykköspokaalista.

Päivän ratkaisuksi muodostui SSV-Indians pelin loppuratkaisut, missä Indians nousi pelin voittoon 4-3, vaikka oli tappiolla ottelussa jo 0-3. Tämä nousu siivitti Inkkarit turnausvoittoon puhtaalla pelillä. Mainittakoon, että sijat 2-4 ratkesivat keskinäisten pelien maalisuhteilla, joten tasaista oli!

Lopputulokset:

1. Indians
2. Light Iron
3. SSV
4. SBS Wirmo
5. Loisto

loisto_indians2.jpg

17.08.2017Tukihaku junioritoiminnan käynnistämiseen on jälleen avattu
03.08.2017Hae mukaan Johtaa kuin nainen koulutukseen
07.05.2017Riihimäki ja Kontiolahti Koululiikunnan mestarit!
21.04.2017PSS tyttöjuniorit jo yhdeksän vuotta putkeen SM-mitaleilla
12.04.2017Sara Seurujärvi Steelers tyttöjen maalivahtivalmennukseen
09.04.2017Porvoo hakee valmentajia
06.04.2017Kevään turnauksia tyttöjoukkueille
05.04.2017Naisten liigajoukkueet ovat julkaisseet ensi kauden valmentajiaan
01.04.2017PSS ennakko: B-tyttöjen Playoffsit
01.04.2017C-tyttöjen pudotuspelit käynnissä!

Siirry arkistoon »